Euroflora ylitti Mirkan odotukset – taitavaa vihersisustamista logoa myöten

29.01.2020

9S7A64259S7A64489S7A6441

9S7A64259S7A64779S7A6470

Euroflora sai toimeksi luoda vihersisustuksen Mirkan uuteen toimipisteeseen Vaasassa. Sammaleesta tehty uusi logotaulu on herättänyt ihastusta niin henkilökunnassa kuin kaikissa vierailijoissa, jotka astuvat sisään Mirkan sisäänkäynnistä. Logomme on muotoiltu sammaltauluksi, joka kertoo heti vierailijoille vihreistä ja kestävistä arvoistamme", kertoo Mirkan talousjohtaja Olav Hellman.

Maailman johtava hiomatuotevalmistaja Mirka laajensi keväällä 2019 toimintaansa Uusikaarlepyystä Vaasaan. Uusi toimipiste sijaitsee Futuran toimistotiloissa. Mirkan talousjohtaja Olav Hellman ryhtyi jo perustamisvaiheessa pohtimaan, millaisen työnantajaimagon he haluaisivat uudella toimistollaan antaa. Toimistolta edellytettiin myös tiettyä tasoa, koska se toimisi Vaasan seudun kasvoina.

Eurofloralla oli entuudestaan yhteyksiä alueen muihin yrityksiin, joten Mirka oli jo kuullut sen toiminnasta. Noin kahdessa viikossa Euroflora hoiti Mirkan uusien toimistotilojen kaikki kasvijärjestelyt paikoilleen.

- Tällä hetkellä Eurofloralla on hoitosopimuksen myötä kokonaisvastuu koko vihersisustuksesta. Ensin Euroflora suunnitteli ja toteutti vihersisustuksen, nyt se huolehtii myös kasvien kastelusta ja hoidosta sekä niiden uudistamisesta. Tämä on hyvä konsepti – ammattilaiset huolehtivat kaikesta ja ratkaisut ovat takuulla toimivia.

Euroflora yhdisti viherkasveja Mirkan imagoon

Kun vihersisustusta ryhdyttiin suunnittelemaan, Mirka sai olla mukana yhteistyössä. Hellmanin mielestä Euroflora on hyvin etevä alallaan.

- He osoittivat vilpitöntä omistautumista asiakkaan tarpeisiin ja saimme kertakaikkisen mahtavaa palvelua. Heille kyseessä ei ollut vain sopivan tuotteen toimittaminen, vaan he suunnittelivat ratkaisunsa täysin Mirkan imagon pohjalta. Euroflora osasi asettua asemaamme ja miettiä, millaiset kasviasetelmat vahvistaisivat brändiämme. He olivat todella taitavia – kaikki kasvit ja ruukut noudattavat Mirkan tämänhetkistä väriskaalaa ja lopputulos on aivan meidän näköisemme.

Sisustussuunnitelman valmistuttua Euroflora esitteli sen Mirkalle kokonaisuuden ja tulevaisuuden suuntaviivat huomioon ottaen. Euroflora perusteli kasvivalintojaan, selitti kasvien kasvutavoista ja kertoi, kuinka ne sopivat yhteen toimistotilojen muun värimaailman kanssa. Hellmanin mukaan Euroflora osasi hyödyntää ammattitaitoaan maallikon ymmärtämällä tavalla.

- Sisustuksesta vastannut henkilö sai meidät ymmärtämään, miksi asiat pitäisi tehdä tietyllä tavalla. Hän oli erittäin osaava, omistautunut ja ammattitaitoinen.

Mirkan henkilökunta on todella tyytyväinen tulokseen. Hellmanin mielestä viherkasvit ovat tärkeä osa kokonaisuutta.

- Olemme olleet positiivisesti yllättyneitä saamastamme palvelusta – alusta loppuun saakka. Yksin emme olisi saaneet tätä aikaan ja vieläpä edullisesti ja näin erinomaisin tuloksin.

Sammallogo on tehnyt vierailijoihin vaikutuksen

Eurofloran toimittamassa kokonaisratkaisussa on huomioita herättäviä yksityiskohtia. Euroflora on luonut sammaltauluja Mirkan eri tiloihin, muun muassa neuvotteluhuoneen seinällä on aidosta sammaleesta valmistettuja taideteoksia.

- Sammaltaulut toimivat samalla tavoin kuin muut ääniympäristöä parantavat elementit.

Toinen yksityiskohta, joka on saanut valtavasti palautetta niin henkilökunnalta kuin vierailijoilta, on toimiston aulaan sijoitettu Mirkan logolla varustettu sammaltaulu. Vierailijat ovat ihastelleet taulun ideaa ja upeaa käsityötä, mutta ennen kaikkea sitä, että logo on tehty aidosta sammaleesta.

- Halusimme ajatella laatikon ulkopuolelta. Mietimme, mitä voisimme tehdä takaseinälle, joka on ensimmäinen asia, joka näkyy ovesta sisään astuttaessa. Mitä sellaista sijoittaisimme sinne, joka antaisi oikean kuvan yrityksestämme, kotiseudustamme ja kestävän kehityksen ajattelustamme?

Koska Eurofloralla oli kokemusta sammaleesta, annoimme heidän luoda meille sammaltaulun, jolla Mirkan logo saisi näkyvyyttä.

- Kokoonnuimme yhteen ja heittelimme ilmaan erilaisia ideoita. Euroflora tunsi yrityksen, joka voisi valmistaa logomme metallista. Logo maalattiin Mirkan väreillä ja koostettiin tauluksi, jossa käytettiin aitoa vihreää sammalta.

Eurofloran avulla Hellmanin näkemys Mirkan imagosta on toteutunut.

- Aulassa oleva sammaltaulu tukee vihreitä arvojamme, kestävän kehityksen ajatteluamme ja itse yritystä pohjalaisena paikallisyrityksenä.

Siirry "Ajankohtaista"-sivulle